k

Rannansiirtyminen on esitettävissä käyrinä, joissa muinaisen merenrannan korkeus nykyisestä merenpinnasta on esitetty pystyasteikolla ja kyseisen korkuisen rannan ikä vaaka-asteikolla. Maankohoamisen erilaisen etenemisen johdosta käyrän muoto on eri osissa muinaisia merenrantoja erilainen. Järvien rannasiirtymiskäyrät ovat yksilöllisiä. Tässä on esimerkiksi otettu Helsingin seudun rannasiirtymiskäyrä. Käyrän muotoon on vaikuttanut maankohoamisen lisäksi meren pinnan nousu jääkauden jälkeen jäiden sulamisen johdosta. Käyrän tasaisuus Suomusjärven kulttuurin loppuvaiheessa ja kampakeraamisen ajan alussa johtuu siitä, että meren vesimäärän lisäys ja maankohoaminen vaikuttivat lähes yhtä voimakkaina.

Kivikautisia asuinpaikkoja on mahdollista ajoittaa niiden suhteellisen korkeuden perusteella meren rannasta kahdesta syystä. Jääkauden aikainen mannerjäätikkö painoi maankuoren Fennoskandian alueella ikään kuin lommolle. Maa alkoi kohota heti jäätaakan väistyttyä. Kohoaminen oli ensin nopeampaa ja on vieläkin lähes 1 m sadassa vuodessa lähellä muinaisen jäätikön keskusaluetta, Perämeren rannoilla.

Toinen edellytys kivikautisten asuinpaikkojen ajoittamiselle on se, että asuinpaikat sijaitsivat hiekkarannoilla aivan rantaviivan tuntumassa. Kun asuinpaikan nykyinen korkeus merenpinnasta tunnetaan, voidaan tämä tiedon pohjalta laskea sen ikä. Rannansiirtymiskronologian selvittäminen ei ole ollut aivan helppo asia. Maankohoaminen on ensinnäkin hidastuvaa. Heti jääkauden jälkeen se oli kymmenen kertaa nopeampaa kuin nykyisin. Toinen tilannetta monimutkaistava tekijä oli, että mannerjäätikön sulaminen nosti merenpintaa. Kaakkois-Suomessa merenpinnan nousu oli ajoittain nopeampaa kuin maankohoaminen. Vesi nousi äskettäin merestä kohonneille rannoille. Tätä nimitetään transgressioksi.

Järvien historiat ovat monimutkaisia. Saimaan ja Päijänteen vesistöt olivat aluksi osa Itämeren allasta, mutta kuroutuivat pian jääkauden jälkeen itsenäisiksi järviksi, joiden vedet laskivat nykyisen Pihtiputaan alueella Pohjoisessa Keski-Suomessa Itämeren altaaseen. Koska maankohoaminen on ollut nopeampaa luoteessa kuin kaakossa, järvien pohjat kallistuivat. Järvien luoteisosissa rannat kohosivat mutta kaakkoisosissa tapahtui tulvimista. Tilannetta monimutkaistaa vielä se, että kallistuminen saattoi aiheuttaa laskujokien uoman siirtymisen paikasta toiseen. Esimerkiksi Päijänne puhkaisi Heinolanharjun noin 7 000 vuotta sitten. Sen pinta laski kerralla muutamia metrejä ja lasku-uoma siirtyi Pohjoisesta Keski-Suomesta nykyiseen uomaansa.

Sivun alkuun