Aloitussivulle

Sisällysluettelok

pyöristys_ylävasen.gif (149 bytes) 1 1 w pyöristys_yläoikea.gif (91 bytes)
 

 

 

Räisälän kota
Naarajärven kota
Saarijärven kylä


Kivikauden kylän näkymä. Kuva Olavi Lahtela. Saarijärven museo.

Suomusjärven kulttuurin asumuksia ei ole yritetty ennallistaa. Ne ovat todennäköisesti olleet yksinkertaisia kotia, joita on säilynyt käytössä mm. saamelaisilla nykyaikaan asti. Kampakeraamisella kaudella on tullut käyttöön muitakin asumustyyppejä. Sakari Pälsi ennallisti Räisälässä tekemiensä kaivausten perusteella myöhäiseen kivikauteen ajoittuvan kodan jo v. 1912. Heikki Matiskaisen ja Timo Jussilan Pieksämäen Naarajärvellä kaivama suuren, kaksiosaisen kodan pohja oli selvästi erilainen malliltaan. Tutkijat esittivät sen sisänäkymästä ennallistuspiirroksen. Saarijärven kivikauden kylään rakennettiin 1990-luvulla Evijärven Isokankaan kaivausten perusteella suurikokoisia asumuksia. Viime aikoina on sekä Suomesta että Ruotsista löytynyt kampakeraamisen ajan asumuksista hiiltyneiden hirsien jäänteitä. Ilmeisesti jonkinlaisia hirsikotia on ollut jo kivikaudella käytössä.

  
.1111

Sivun alkuun                              Copyright CSC 1999www.csc.fi

pyöristys_alaoikea.gif (135 bytes)