Aloitussivulle

Sisällysluettelok

pyöristys_ylävasen.gif (149 bytes) 1 1 w pyöristys_yläoikea.gif (91 bytes)
 

 

 

Kula-kauppa
Uudelleenjakelu
Markkinatalous
Kivikautisen kaupan mekanismit


Markkinatalous on niin vahvasti osa meidän ajattelutapaamme, että muita vaihdannan muotoja on vaikea kuvitella. Markkinataloutta edeltänyt vaihdanta ei ollut vaihdantaa, jossa rahansijasta olisi käytetty muita hyödykkeitä, kuten oravannahkoja. Kyseessä oli aivan erilainen sosiaalinen muoto, joka perustui aivan muihin periaatteisiin kuin markkinatalous.

Markkinatalous syntyi antiikin Kreikassa samoihin aikoihin, kun raha otettiin käyttöön. Mesopotamiassa ja Egyptissä oli tätä aiemmin satunnaisesti osa vaihdannasta hoidettu markkinatalouden tavoin. Pääosin talous toimi keskusjohtoisesti palatseista käsin. Hallitsijat keräsivät ensin lahjoina, myöhemmin veroina ravintoa ja erillisiä käsityöläisten tuotteita, joita sitten jakoivat palkkioksi eri hyödykkeistä ja palveluista. Tällaista järjestelmää nimitetään talousantropologiassa uudelleenjakeluksi. Uudelleenjakelu on syntynyt jo ennen ensimmäisiä valtioita ns. päällikkökunnissa. Niissä päälliköiden keskeinen rooli oli toimia talouden polttopisteessä ottaen vastaan hyödykkeitä ja antaen niitä toisille. Eräät vaihdannan muodot, kuten Melanesian kula-kauppa, eivät edellytä edes päälliköiden olemassaoloa.

  
.1111

Sivun alkuun                              Copyright CSC 1999www.csc.fi

pyöristys_alaoikea.gif (135 bytes)