OLKAKIRVEET


Uskelan Kivihaan tilata löytynyt kirves muistuttaa skandinaavisia kirveitä, mutta on kapeampi ja litteämpi kuin esikuvansa. Terä on varsin kookas: sen pituus on 17 cm. Kirves on löytynyt Rauvolan kylästä tietöissä noin 800 m meren rannasta. Kuva Eero Muurimäki.
 

Olkakirveiden nimi on tullut kaarevasta "olasta" terän keskivaiheilla. Olkakirveet toimivat sekä asekirveinä että työkirveinä. Työkirveet ovat yleensä koristelemattomia. Olkakirveet eivät olleet pitkään käytössä. Niitä käytettiin Suomessa pronssikauden II ja III periodeilla. Putkikirves syrjäytti olkakirveen kestävämmän rakenteensa ansiosta.

Varsinais-Suomesta löytyneet olkakirveet ovat tuontia Skandinaviasta. Uudenmaan ja Satakunnan kappaleet ovat omaperäisiä muotoja ja siten ilmeisesti paikallista valmistetta.


Olkakirveiden kehitys


Olkakirveiden kehitys Monteliuksen (1903) mukaan.  

Olkakirveen kantaosassa on molemmin puolin reunukset, jotka näyttävät muodostavan eräänlaisen olan (kaavakuvapiirros). Olkakirves on kehittynyt reunuskirveestä. Se vartettiin valitsemalla nuori, läpimitaltaan noin 3 - 4 cm puunrunko, johon jätettiin sopivassa kulmassa oleva oksantynkä tai juurimuhkura. Oksa halkaistiin ja kirveen terä sijoitettiin halkaistun oksan puoliskojen väliin. Kiinnitys vahvistettiin kiertämällä nahka- tms. remmi kannan ympärille. Kiinnitystavan heikkous oli siinä, että kirveenterän kanta pyrki iskettäessä halkaisemaan varren, johon se oli kiinnitetty.

Olkakirves kehitettiin vähentämään tätä ongelmaa. Olkakirves on reunuskirves, jonka puoliväliin on asetettu "toppari", poikkipäinen piena. Reunus vähentää kirveen iskun taaksepäin suuntautunutta voimaa ja vähentää varren halkeamispyrkimystä. Jos kirveen terää katsoo ylhäältä päin, siinä on eräänlainen olka, josta kirves on saanut nimensä.

Ratkaisu oli parannus reunuskirveestä, mutta ei poistanut halkeamistaipumusta kokonaan. Niinpä olkakirves korvautui putkikirveellä. Putkikirveessä varsi laitettiin terän sisään, putkeen. Varsi ei enää voinut haljeta. Täydellistä työvälinettä ei nytkään onnistuttu luomaan. Heikoksi kohdaksi osoittautui metallisen putken reuna. Useissa kirveslöydöissä se on murtunut. Kestävä ratkaisu löytyi vasta keskisellä rautakaudella. Tällöin tuli käyttöön silmäkirves, nykyisten kirveiden suora edeltäjä. Silmäkirves on rakenteeltaan samanlainen kuin yksinkertaiset reikäkirveet, joita käytettiin kivikauden ja pronssikauden taitteessa. Fiskarsin uusi kirvestyyppi sulkee ympyrää vielä kauemmas menneisyyteen. Se on taas ottanut vanhemman kivikauden varttamistekniikan käyttöön uuden varsimateriaalin, muovin myötä. Terä on istutettu muoviseen varteen samalla tavoin kuin varhaisen kivikauden reiättömät kirveenterät oli istutettu puuvarsiin.

Useimmat pronssikautiset kirveet ovat varsin pienikokoisia, niiden terän leveys on sama kuin nykyisin leveässä taltassa. Voidaan olettaa, että niiden avulla metsää ei raivattu pelloksi. Sen sijaan ne ovat soveltuneet puiden koloamiseen huuhta-tyyppistä kaskea varten. Kolotut puut kuolivat pystyyn ja jäivät kuivumaan jopa kymmeneksi vuodeksi. Lehdet ja neulaset putosivat lannoitteeksi maahan, eivätkä puut enää varjostaneet auringolta. Maata ei luonnollisesti kynnetty tai äestetty. Siemen kylvettiin suoraan maahan. Puu eivät haitanneet pienikokoisella sirpillä tapahtunutta leikkaamista. Alueelta saatiin pari satoa ja se jätettiin jälleen metsittymään.

seuraava sivu
pääosion alkuun