NAKKILAN VIIKALAN SELKÄKANKAAN JÄTTIRÖYKKIÖ



Nakkilan Viikalan Selkäkankaan röykkiö on suurin suomalainen hautaraunio. Kuva Jukka Moisanen, Museovirasto.
 

Suurin tunnettu röykkiöhauta on Nakkilan pitäjässä Satakunnassa. Viikalan Selkäkankaan röykkiön löysi Unto Salo vuonna 1952. Röykkiö on muodoltaan pitkänomainen. Sillä on pituutta peräti 43 m ja leveyttä 9 - 11 m. Röykkiö on matala, sen korkeus vaihtelee metristä 1,4 m:iin. Röykkiön sisässä on kehämuuri, joka oli paikoin näkyvissä ennen kaivaustakin. Kehämuurin korkeus on alle metrin ja siinä on ollut 6 - 8 kivikerrosta. Kehämuurikin on lähes 40 m pitkä.

Kehämuurin sisältä löytyi 3,6 m pitkä ja 2,2 m leveä paasiarkku, jossa oli palaneita ihmisen luita ja naudan hampaita. Hampaista ei tiedetä, kuuluivatko ne hautaukseen vain olivatko kulkeutuneet myöhemmin kivien välistä arkkuun.

Merenpinta on ollut röykkiön tasolla noin 1400 eKr. Hauta ei siis voi olla tätä vanhempi. Skandinaviassa suurröykkiöiden kulta-aikaa on ollut vanhempi pronssikausi, nuoremmalla niitä ei harvinaisia poikkeuksia lukuun ottamatta enää rakennettu. Haudasta ei ole saatu ajoittavaa löytöaineistoa.

seuraava sivu
pääosion alkuun