Tutkimus- ja kehittämistoiminta

KäsiteKuvausSynonyymit
Asiantuntijatehtävätyyyppi Asiantuntijatehtävätyyppejä ovat esimerkiksi viratäyttölausunnot, opettaja- ja tutkimusvierailut, asiantuntijatehtävät tieteellisissä järjestöissä ja tutkimusrahoituksen jakoon ja toteutettavien/toteutuneiden tutkimusprojektien arviointiin liittyviä asiantuntijatehtävät.. Viimeisimmän ryhmää kuuuluvia tehtäviä teettävät esimerkiksi Suomen Akatemian, EU:n DG Research ja muut tutkimuspuiteohjelmaa hallinnoivat DG:t, erilaiset säätiöt ja rahastot. Läheskään aina ei kyseessä ole minkään työryhmän jäsenyys, vaan yksittäisen asiantuntijan saama tehtävä. Myös dosentuuriudet sisältyvät tässä yhteydessä asiantuntijatehtäviin.
Koodi 
Nimi 
AsiantuntijatehtäväAsiantuntijatehtävä liittyy henkilön tutkimustoimintaan, muuhun tieteelliseen toimintaan.tai tieteellisestä tutkimuksesta pohjautuvaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. [12]
KuvausKertoo, onko Asiantuntijatehtävä suoritettu Kotimaassa. Mahdolliset arvot Kyllä ja Ei. jaaa.jjaaa
AlkamisäivämääräAsiantuntijatehtävän alkamispäivämäärä.
PäättymispäivämääräAsiantuntijatehtävän päättymispäivämäärä.
TyömääräVapaamuotoinen sanallinen kuvaus asiantuntijatehtävän työmäärästä.
LisätiedotMahdolliset lisätiedot asiantuntijatehtävästä, vapaamuotoinen sanallinen kuvaus.
Paikka 
Korkeakouluyksikkö asiantuntijatehtävässäKorkeakouluyksikkö asiantuntijatehtävässä -käsite liittää korkeakoulun sisäisen yksikön asiantuntijatehtävään jossain roolissa.
Osuus 
Alkamispäivämäärä 
Päättymispäivämäärä 
Ulkoinen organisaatio asiantuntijatehtävässäUlkoinen organisaatio asiantuntijatehtävässä -käsite liittää ulkoisen yksikön asiantuntijatehtävään jossain roolissa.
Osuus 
Alkamispivämäärä 
Päättymispäivämäärä 
Toiminnan tyyppiToiminnan tyyppi voi olla esimerkiksi julkaisu, keksintö tai tieteentieteellinen verkkosivusto.
Koodi 
Nimi 
Henkilö tutkimustoiminnan tuloksessaLiittää henkilön tutkimustoiminnan tulokseen. Tutkimustoiminnan tulos voi olla useamman henkilön yhteinen, joista yksi voi olla tutkimustoiminnan tuloksen ensisijainen tekijä. [Oma määritelmä]
Osuus 
Alkamispäivämäärä 
Päättymispäivämäärä 
Opinnäytteen rooli tutkimuksessaOpinnäyte voi liittyä eri roolein tutkimus- ja keittämistoiminnan tulokseen.
Koodi 
Nimi 
Kustannuspaikka tutkimustoiminnassaKorkeakoulun sisäinen kustannuspaikka voidaan littää tutkimus- tai kehittämistoiminnan tulokseen eri rooleissa. Myös osuus tietyssä roolissa voidaan määritellä esimerkiksi raportointia varten.
Osuus 
Alkamispäivämäärä 
Päättymispäivämäärä 
Ulkoinen organisaatio tutkimustoiminassaUlkoinen organisaatio voi liitttyä monessa eri roolissa tutkimus- ja kehittämistoiminnan tulokseen. Myös osuus tietyssä roolissa voidaan määritellä esimerkiksi raportointia varten.
Osuus 
Alkamispäivämäärä 
Päättymispäivämäärä 
PatenttiPatentti tarkoittaa keksinnön omistajille hakemuksesta myönnettyä tietyn määräajan voimassaolevaa yksinoikeutta kieltää muilta keksinnön ammattimainen hyväksikäyttö. Patentin voi omistaa korkeakoulun sisäinen tai ulkoinen organisaatio yksin tai yhdessä muiden organisaatioiden kanssa. Patentin voi saada keksintöön, joka on teollisesti käyttökelpoinen, uusi ja eroaa olennaisesti aikaisemmista keksinnöistä. Patentoitava keksintö on idean konkreettinen toteutus, laite, tuote, prosessi, menetelmä esimerkiksi tuotteen valmistamiseksi tai jonkun tuotteen uusi käyttö. Patentti on kansallista oikeutta ja voimassa ainoastaan niissä maissa, joihin patenttisuojaa on haettu ja saatu. Suomessa patentin myöntää Patentti- ja rekisterihallitus. Huomatuttekoon, että patentin ja siihen liittyvien muiden käsitteiden määrittelyä on vielä myöhemmin tarkennettava raportointitarpeiden perusteella.
MyöntämispäivämääräPatentin hyväksymispäivämäärä
PatenttinumeroPatenttinumero annetaan, kun patentti myönnetään
HakemusnumeroHakemusnumero annetaan, kun patenttia haetaan.
Patentin haltijan tunnusPatentin haltijan tunnus
Patentin sisältö 
IPC-luokka 
Julkaistu ulkomaillaKyllä/Ei
patenttiryhmä 
Opinnäyte tutkimustoiminnan tuloksessaOpinnäyte voi syntyä tutkimus- tai kehittämistoiminnan tuloksen seurauksena tai päinvastoin.
Toiminnan lajiToiminnan laji on esimerkiksi kehittämistoiminta , tutkimustoiminta, taiteellinen toiminta.
Koodi 
Nimi 
Projekti tutkimustoiminnan tuloksessaLiittää tutkimustoiminnan tuloksen projektiin. Sama tutkimustoiminnan tulos voi olla useamman projektin yhteistyön tulos. [Oma määritelmä]
ProduktioJulkisen taiteellisen toiminta, joka on projektin erikoistapauas [12].
TaidetyyppiLuokittelee taidetoiminnan Esittävään taiteelliseen toimintaan ja Luovaan / suunnittelevaan taiteelliseen toimintaan. [Oma määritelmä]
KoodiTaidetyypin yksilöivä koodi.
NimiTaidetyypin sanallinen selite.
TieteenalaEsimerkiksi Tilastokeskuksen Tieteenalaluokituksen mukainen ryhmittely [4]
KoodiTieteenalan yksilöivä koodi
NimiTieteenalan selite
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan tulosTutkimus- ja kehittämistoiminnan tuloksia syntyy kirjoitus-, toimitus- ja julkaisuprosessien muodostamien kokonaisuuksien tuloksena. Kysymyksessä voi olla painettu ja/tai elektroninen kokonaisuus. Tieteellisessä julkaisuprosessissa on tärkeänä kriteerinä peer review -käytäntö eli vertaisarviointi. Vain sen läpäisseet julkaisut ovat tutkimustoiminnan tuloksia.
JulkaisuvuosiTutkimustoiminnan tuloksen julkaisuvuosi
LisätiedotLisätiedot, vapaamuotoinen teksti
KansainvälinenOnko tutkimustoiminnan tulos kansainvälinen, mahdolliset arvot kyllä tai ei.
TutkimusalaEsimerkiksi Suomen akatemian tutkimusalaryhmittely [37]
KoodiTutkimusalan yksilöivä koodi
NimiTutkimusalan selite
Tutkimustoiminnan tulos talouden seurantakohteenaTutkimustoiminnan tulosta voi olla kirjanpidon seurantakohde.
Korkeakoulu patentin haltijanaKuvaa korkeakoulun osuutta patentista.
Osuus 
Ulkoinen organisaatio patentin haltijanaKuvaa ulkoisen organisaation osuutta patentista.
Osuus 
TutkimusryhmäTutkimusryhmä on tutkimuksen organisatorinen peruskäsite, jonka keskeisin henkilö on tutkimusryhmän johtaja (principal investigator). [21]
NimiTutkimusryhmän nimi
KuvausKuvaus tutkimusryhmästä/sen toiminnasta/tarkoituksesta. Vapaamuotoinen teksti.
AlkamispäivämääräTutkimusryhmän alkamispäivämäärä
PäättymispäivämääräTutkimusryhmän päättymispäivämäärä
wwwsivuTutkimusryhmän www-sivun osoite.
Tutkimusryhmä tutkimustoiminnan tuloksessaLiittää tutkimustoiminnan tulokset tutkimusryhmään. Tutkimusryhmän keskeiset tutkimustoiminnan tulokset halutaan näyttää ryhmään liitettynä. [Oma määritelmä]
Henkilö tutkimusryhmässäYhdistää tietyllä roolilla henkilön tutkimusryhmään. Keskeisimmän tämän yksilön ilmentymistä ovat tutkimusryhmän johtaja-määrittelyt, koska tietyissä korkeakouluissa tutkimusryhmän johtajaltan mukaan määräytyvät tietyt ominaisuudet.
AlkamispäivämääräHenkilön tutkimusryhmässä tietyssä roolissa työskentelyn alkamispäivämäärä.
PäättymispäivämääräHenkilön tutkimusryhmässä tietyssä roolissa työskentelyn päättymispäivämäärä.
TutkimusprojektiTutkimusprojekt liittyy nimensä mukaisesti tutkimukseen.Muihin projekteihin verrattuna on, että sillä voi olla pelkästään tutkimukseen liittyviä ominaisuuksia, kuten liittyminen tutkimusryhmään ja tutkimusalaan.
Tutkimusryhmän johtaja 
ArtikkeliArtikkeli on julkaisun osa. Kaikkien julkaisujen osia nimitetään tässä yhteydessä artikkeleiksi.
OtsikkoLehden nimi, jossa artikkeli on ilmestynyt.
ReferoituKyllä/ei
IlmestymispäivämääräIlmestymispvm
SivulukumääräSivut
JulkisuusluokitusTutkimustoiminnan tuloksen julkisuusluokitus. [Oma määritelmä]. Perusarvot ovat Yksityinen, Julkinen, Sisäinen,
KoodiJulkisuusluokituksen yksilöivä koodi
NimiJulkisuusluokituksen selite
PainosSamasta julkaisusta voi olla useita painoksia eri medioin ja julkaisutyypein.
Päivämäärä 
Painos 
VolyymiVolyymi tai muu kokonaisuutta hallitseva numerointi.
ISBN 
ISSN 
JulkaisutyyppiJulkaisutyyppi keroo julkaisun luonteee. Se voi olla esimerkiksi laitossarja, konferenssijulkaisu, oppikirja tai tieteellinen aikakauslehti.
Koodi 
Nimi 
MediaKeroo julkaisun median, joka voi olla esimerkiksi paperipainos, verkkojulkaisu.
Koodi 
Nimi 
JulkaisuJulkaisu syntyy kirjoitus-, toimitus- ja julkaisuprosessissa ja on näiden prosessien muodostama, kustannettu tuotos. Kysymyksessä voi olla painettu julkaisu tai verkkojulkaisu. [12] Julkaisut koostuvat artikkeleista tai ne ovat erillisteoksia, joka on yhden tai useamman kirjoittajan kirjoittama teos, joka on täydellinen yhtenä osana tai suunniteltu täydennettäväksi rajoitettuna määränä erillisiä osia. [Oma määritelmä] Julkaisuja ovat myös taiteellisen toiminnan prosessin kautta syntyneet, esimerkiksi kuva-aineistot. (esim DVD, filmi, video). Kansainvälinen-ominaisuuden luokittelu on KOTA-määrittelyjen mukainen. Impaktiluku (Impact factor) kuvaa sitä, kuinka monta siteerausta tietyssä lehdessä ilmestynyt artikkeli saa keskimäärin yhden vuoden aikana kahden vuoden kuluessa ilmestymisestään. Ko. faktori on peräisin Thomson-yrityksen tietokannoista (nyk. Web of Science), jonka nettisivuilla faktori määritellään näin: "The impact factor is calculated by dividing the number of citations in the JCR year by the total number of articles published in the two previous years. An impact factor of 1.0 means that, on average, the articles published one or two year ago have been cited one time. An impact factor of 2.5 means that, on average, the articles published one or two year ago have been cited two and a half times. Citing articles may be from the same journal; most citing articles are from different journals."
Kansainvälinen yhteisjulkaisuOnko julkaisu kansainvälinen yhteisjulkaisu, mahdolliset arvot kyllä ja ei
Referee -julkaisuArviointi- eli refereekäytännöllä tarkoitetaan, että ennen julkaisua käsikirjoituksen on lukenut ja hyväksynyt yksi tai useampi puolueeton toimituksen nimeämä asiantuntija. Useimmiten asiantuntijat toimivat anonyymisti, mutta he voivat olla myös tutkijan tiedossa (esim. arvostetun tieteellisen aikakauslehden toimitus voi toimia arvioijana). Kuitenkin menettelyä, jossa esim. kokoomateoksen toimittaja yksin hyväksyy kirjoituksen siinä julkaistavaksi, ei pidetä arviointikäytäntönä.
Pääteoksen nimekeKokoomateoksen nimeke tai osien yhteinen nimeke moniosaisessa teoksessa.
Nimi 
NimekeJulkaisun nimi, artikkelin otsikko tai vastaava.
KustantajaJulkaisun kustantaja
KustannuspaikkaJulkaisun kustannuspaikka
ISBNISBN numero, kansainvälinen kirjan yksilöivä tunnus
Sarjan nimiJulkaisuryhmän nimeke, joka yhdistää julkaisuja oman nimekkeensä lisäksi
ISSNISSN numero, lehden tai sarjan eli kausijulkaisun kansainvälinen standardinumero
ImpaktilukuLehden impaktiluku (impact factor), luku, joka kuvaa kuinka monta siteerausta lehdessä ilmestynyt artikkeli saa keskimäärin yhden vuoden aikana.
SivulukumääräPääteoksen sivut, joilla artikkeli sijaitsee.
IlmestymispäivämääräSanomalehtiartikkelin ilmestymispäivämäärä
SarjanumeroSarjanumero
URLVerkkojulkaisun www-osoite
Henkilö julkaisussaHenkilö voi liittyä julkaisuihin eri rooleissa, esimerkiksi toimittajana tai kirjoittajana. Lisäks jossain julkaisuissa voi tekijäluettelossa henkilön sijainnilla voi olla merkitystä- Esimerkiksi merkittävin kirjoittaja voi olla ensimmäisenä.

Thu Aug 20 12:53:11 EEST 2009